3. Juhlapäivä

Heräsin lauantaihin intoa täynnä. Normaalit viikonlopun pihapelit naapurin poikien kanssa eivät kiinnostaneet vaan vietin päivän sisällä odottaen televisiosta esitettävää Englannin liigan ottelua. Liigakierroksen ohella saisin lähes reaaliaikaisesti tietoa myös muista otteluista. Isä oli lupautunut seurakseni auttamaan kirjanpidossa.

Ottelun alkoi vihdoin pitkän odottelun jälkeen. Teknisten ongelmien vuoksi ääniyhteyttä selostajaan ei saatu ensimmäiseen puoleen tuntiin. Se ei haitannut, sillä itse ottelun seuraaminenkin jäi täysin muualta tulleiden tulosten varjoon, joita jännityksellä vertasin kuponkini merkkeihin.

Puoliajalle äitini oli laittanut lempiherkkuani mustikkapiirakkaa.

- Äiti mulla on yhdessä rivissä 11 oikein, kahdessa kahdeksan ja yhdessä neljä, sain kerrottua naama mustikassa.

Äitini pyöritteli päätää ja neuvoi minua keskittymään syömiseen.

Toisen jakson aikana tunteen vaihtelivat ahdistuksesta riemunkiljahduksiin. Tilanteen elivät otteluissa ja mikä tärkeämpää ne elivät kupongillani. Tuomarin vihellettyä pilliinsä ottelun päättymisen merkiksi olin vähintäänkin yhtä uupunut kuin pelaajat kentällä. Jännitys oli temmannut minut kokonaisvaltaisesti mukaansa ja tunsin olevani hyvin uupunut. Valitettavasti lopullinen vakioveikkausrivi ei mahtunut lähetykseen ja näinollen en vielä päässyt piinastani ja koska meillä ei ollut käytössämme teksitv:tä joutuisin odottamaan lopullista tulosta aina iltaan saakka.

Onneksi lauantai oli meille perinteinen saunailta ja istuessani isäni kanssa löylyissä Smuffi-limua litkien unohdin hetkeksi jännityksen ja juttelimme niitä näitä. Päästyäni saunasta havahduin, minua oli vastassa äitini onnellinen hymy. Olimme istuneet lauteilla suunniteltua kauemmin jonka aikana tv:ssä oli ilmoitettu lopullinen vakiorivi.

- Jukka, et ikinä arvaa. Sinulla oli kymmenen oikein, äitini ilmoitti innoissaan.

Olin kuin puilla päähän lyöty, sillä en tarkoin ymmärtänyt mitä äitini tarkoitti. Liekö kuumuus ollut pehmentänyt ajatuksenjuoksuani.

- Sinä voitit, äiti jatkoi! 17 markkaa, onneksi olkoon.

Rivi oli ollut helpohko ja pienin voitto-osuus jäi näinollen pieneksi. Silti minut valtasi suunnaton ilon ja ylpeyden tunne. Olin veikkausvoittaja.

Voittorahoilla tarjoaisin seuraavalla viikolla jäätelön naapurin tytölle. Samalla ottaisin ensiaskeleeni elämäni suurimman uhkapelin, rakkauden saralla.

Lauantai, kylmä pakkaslauantai. Vapaata töistä eikä poikamiehellä juuri velvoitteita ole. Vielä ehtisi vakiolle tai ainakin lottoamaan. Samalla tulisi vaan pian survottua sisään pitkävedot, kenot ja ynnä muut. Sen jälkeen luonnollisesti loput raaputusarpoihin ja kolikot pelikoneeseen. Ei nyt sentään, rehellisesti pelaaminen ei ole juuri nyt mielessä lainkaan ja elämä tuntuu raikkaalta. Taidan suunnata pienelle kävelylle ja sen jälkeen kahville. Ties vaikka löytäisin seuraa yksinäiseen viikonloppuun.

2. Torstai

No hei, eihän siitä kerta viikkoon kirjoittamisesta mitään tullut. Masennuin kun ensimmäisen osan luki vain kourallinen ihmisiä ja olin retkahtaa pelaamiseen. Väistin retkahduksen kahdesta syystä. Ysätävän avulla ja katkaisemalla nettiyhteyden. Pajatsot ja hedelmäpelit olen kaupassa kiertänyt kaukaa ja kotona ei ole ollut nettiä, jonka kautta upottaa rahoja nettikasinoille. Olo on taas vahvempi ja netti hankittu uudelleen ja päätin kokeilla kirjoittamistakin uudelleen. Itsellenihän tätä teen, en muille.

Olimme siirtyneet online-aikaan. Tämä ei suinkaan tarkoittanut, että veikkaaminen tapahtuisi netin kautta, vaan kioskeille oli saapunut online-päätteitä joiden kautta kupongit oli mahdollista jättää entistä lähempänä varsinaista arvontapäivää. Veikkauksen mainosralli oli muuttunut muotoon “palautuspäivä keskiviikko – ja torstai.”

Olin juuri oppinut auttavasti lukemaan ja istuin huoneeni lattialla edessäni sanomalehden urheilusivut, sekä isältäni saama vakioveikkauskuponki. Isä tulisi töistä kahden tunnin kuluttua, jonka jälkeen lähtisimme yhdessä palauttamaan veikkaustani. Vertailin nimiä kupongilla lehdestä löytämääni sarjataulukkoon, sillä Liverpoolin ja Sheffieldin kaltaiset nimet tuntuivat vaikeilta lukea ja omaksua. Raapustin ensimmäisen rivin perustuen arvioihini. Olin saanut luvan täyttää neljä riviä ja loput täytin vanhemman kaverini “asiantuntevien” ohjeiden mukaisesti. Yksi rivi samoin merkein joka viikko riippumatta otteluista, yksi sanomalehden asiantuntijan neuvoin ja yksi täysin sattumanvaraisesti. Olin ylpeä aikaansaannoksestani ja varma voitostani.

Isän tultua kotiin lähdimme autolla kohti kioskia, jonne voisin jättää kuponkini. Minua jännitti, sillä olin kuullut, että online-päätteissä oli vielä uutuuden vikoja eivätkä kuponkit aina menneet läpi. Paikalle päästyäni kävelin tiskille ja ojensin kuponkin ja rahat nuorelle myyjättärelle, joka hymyili minulle kaunista hymyään. Kuponkini meni läpi ongelmitta ja varjelin saamaani tositetta kuin kalleinta aaretta maailmassa. Isäni otti vielä kymmenen riviä lottoa ja pari ässäarpaa. Tunsin, että meillä oli isän kanssa uusi yhteinen tekijä ja olo tuntui onnekkaalta.

Kotimatkalla keskustelimme mitä tekisimme voittorahoilla. Minä haluisin uudet futiskengät ja isä moottoriveneen. Ostaisimme myös siskolle ja äidille jotain kivaa. Tulisi jo lauantai ajattelin…

1. Tunnustus

Hei. Minun nimi on Jukka ja olen… olen 29-vuotias tavallinen suomalainen mies keski-suomesta. Sinkku. Käyn työssä tehtaassa ja olen turhautunut työhöni. Edellisestä parisuhteesta on jo aikaa enkä koe, että minulla olisi unelmia, joita tavoitella.

Olen myös peliriippuvainen.

Kuulin, että kirjoittaminen voisi olla terapeuttista ja toivon, että muisteleminen auttaisi minua ongelmissani. Aion kertoa teille (jo joku sattuu tätä lukemaan) tarinani. Tarina ei ole pelkästään pelaamista, pelaamista ja pelaamista, vaikka toisinaan se on onkin ollut elämäni sävel. Pyrin kertomaan tarinani niinkuin sen muistan ja kirjoittamaan kappalita säännöllisin väliajoin.

Palataanpa siis siihen mistä kaikki alkoi.

Elettiin 80-puoliväliä, vuotta -85 ja pitkää kuumaa kesää. Asuimme vanhempieni ja vanhemman siskoni kanssa parikymmenentuhannen asukkaan pikkukaupungissa, rauhallisella omakotialueella, jonka palveluihin kuuluivat lähinnä kioski ja pieni leikkikenttä.

Lapsiperheitä alueella asui paljon, joten leikkitovereista ei ollut puutetta. Kaikenkaikkiaan elo oli rauhallista ja pienetkin lapset saivat liikkua ulkona varsin vapaasti. Lintukoto, jossa ei juurikaan koskaan tapahtunut mitään.

Minulla oli tapana viettää aikaani naapurin kaksospoikien kanssa. He olivat aloittamassa syksyllä toisen luokan. Itselläni koulutien alkuun oli vielä kaksi vuotta. Seurasin poikia jotakuinkin kaikkialle ja vaikka olinkin varsin kiltti poika olin ehtinyt oppimaan heiltä muutaman kepposenkin.

Kesä oli ollut kuuma ja aurinkoinen ja leikkien lomassa meillä oli tapana matkata läheiselle kioskille, jossa ystävällinen kioskintäti oli luvannut meille kylmää kolajuomaa aina jos keräisimme hieman roskia kioskin ympäristöstä. Se oli nytkin mielessämme, kun matkasimme naapurin poikien kanssa läpi leikkikentän ja sitä reunustaneen pienen jalkapallo kentän.

Suunnitelmamme kuitenkin keskeytyi, kun puiston sadekatokselta kuului hälinää. Joukko meitä hieman vanhempia poikia oli kyyristyneinä katoksen takana ja maasta näkyi nousevan hieman savua.

- Hei! Tulkaa tänne, huudahti yksi pojista.

Tunnistin hänet Jouniksi, joka myös asui samalla kylällä. Kiihdytimme vauhtia ja juoksimme poikajoukon luokse. Pojat olivat repineet kasan pikimustaa paperia ja heijastivat suurennuslaseillaan auringonsäteitä paparikasaan. Savua muodostui jatkuvasti lisää ja pian ensimmäiset liekit nousivat kasasta.

- Jes jes, äkkiä äkkiä lisää paperia, hihkui Jouni innoissaan.

- Ei meillä ole enempää, kuului vastaus joukosta.

Tyydyin seuraamaan sivusta poikien kinastelua siitä kuka hankkisi lisää tätä paperia. Olin ujo, enkä uskaltanut kysyä, mistä tämä minulle täysin tuntematon pikimusta paperi oli peräisin. Olin vajonnut ajatuksiini enkä huomannut, kuinka kuiva ruohikko nuotiomme vierestä oli syttynyt palamaan.

- Nyt juostaan, huusi toinen naapurin kaksospojista repien minua samalla hihasta mukaansa.

Olin häkeltynyt ja juostessamme haistoin savun. Käännyin katsomaan ja näin liekkien nuolevan sadekatoksen seinää. Kaukaisuudesta kuulin paloauton sireenin äänen.

- Jukka, karkuun, kirkuivat pojat.

Juoksin poikien perään, mutta askel askeleelta näin heidän karkaavan minulta. En pysynyt enää vanhempien poikien vauhdissa ja hidastin juoksun suosiolla kävelyksi. Kävellessäni huomasin maassa jotain kimaltelevaa ja päästyäni lähemmäksi huomasin sen vastaavaksi paperiksi, joilla pojat olivat juuri leikkineet. Päällimmäinen vaalea sivu oli repeytynyt, mutta tunnistin paperin välittömästi, sillä olin nähnyt vastaavia isäni piirongin laatikossa.

Vakioveikkauskuponki – palautuspäivä keskiviikko…